tukka hyvin, näkyyks kello?

Eilen imuroitiin kamalalla mölyhirviöllä ja raivattiin keittiönpöytä näkyviin. Tänään tiskattiin lattialle valuvat astiat (osa jäi vielä tiskaamatta). Kellon lähestyessä 16 piti vielä tarkastaa kisujen naamat. Rähmät silmäkulmasta ja pahimmat moskat pois nenästä. Valmista!

Vieraat isot ihmiset oli pelottavia. Vaikka ne toi mukanaan jäätelöä (Elina ja Tiiti kiittää) sekä muutaman uuden lelun (Lilla kiittää hiiristä!) pelotutti aluksi vähän. Mitäs tulivat kun oltiin juuri herätty! Lopulta tenavat pistivät kyllä tohinaa päälle. Pitihän sitä vähän näyttää miten hienoja hyppyjä osataan, miten hassua on potkia kaveria päähän ja miten rei'itetään paperia, josta ei ole kohta enää mitään jäljellä. Kamerallekin osattiin poseerata, jopa Yalbert! Tiitikään ei yhtään häirinnyt kuvaamista. Mikä vika siinä minun kamerassa on?! Vai enkö minä maastoudu mattoon yhtä hyvin kun Stimpy? Lopuksi piti näyttää vielä miten söpöjä ollaan kun simahdetaan.

Yalbert taisi viedä sydämen mukanaan. Lillaa sen sijaan ujostutti välillä tosi kovasti. Pitäisi varmaan kutsua useammin ihmisiä kylään.
Uusi kuvia saadaan varmaan kunhan pelottavat ihmiset pääsevät kotiin. :)

lisäseinä

Rakensin isosta pahvilevystä lisäseinän. Suomeksi, pöydän takana on tuollainen reilun metrin korkea (pöydän reunaan asti) pahvinen levy jonka taakse jää tietokoneen ja tv:n johdot. Nyt ei tarvitse murehtia natustaako tenavat johtoja tai kiipeävätkö he kajarin päältä laatikoihin. Löysin tänä aamuna muuten kaikki neljä kakaraa laatikosta rei'ittämästä muovista kalvoa. Hikoiltuani litran (pöytää piti siirrellä ja työskentely suoritettiin hieman hankalissa asennoissa) huomasin, että vaalean ruskea pahvi sulautuu lähes täydellisesti seinään. Lopputulos on siisti (ei johtoja näkyvillä!) ja kerrassaan loistava! *taputapu* minulle.

Juteltuani keskiviikkona psykini (psykiatri) kanssa kissoista jäin miettimään miten paljon mieleni on todellakin kohonnut kakaralauman myötä. Etenkin nyt kun pennut alkavat olla omia persoonia ja seurallisia. Hämmästyttävää miten ne on kasvaneet viime viikkoina. Fyysistä kasvua ei ihan hirveästi ole tullut sitten valokuvien, mutta sitäkin hieman. Henkistä kasvua on taas tullut ainenkin 500g edestä!

Yalbert yllätti minut täysin illalla (lue yöllä). Yleensä niin riehakas ja energinen söpöläinen kiipesi mahani päälle sohvalle ja alkoi nuolla kättäni. Hetken siitä pyörittyään, sopivaa asentoa etsien, tämä hassutus ummisti silmänsä ja katosi unten maille. Häh?! Yalbertinhan kuuluu juosta kilisevän pallon perässä, antaa sisarille turpaan tai tehdä pahojaan, ei tulla nukkumaan minun mahani päälle! Kummallista.
En silti pane pahakseni, että minut on vihdoin huomioitu jonain muunakin kun isona paha äänisenä ja pelottavana jättiläisenä. :)

*ärmur*

Vähänkö nousi savu korvista ja kulmakarvat kärähti kun tukiasemalla joku idiootti alkoi mesota miten eläinsuojeluyhdistykselle kissansa antava on vastuuton ja kaikkea muuta kun eläinrakas.

Minusta ihminen joka antaa oman lemmikkän tuntemattomaan paikkaan, ei ole millään tavalla eläinrakas. Te jotka tässäkin otsikossa kirjoitatte ja annatte noita osoitteita ja paikkoja, ette kyllä sitä kissaa yhtään ajattele.
Löytökodissakin lopetetaan kissoja jos niitä ei kukaan huoli.

Minä annoin heti ketjun alussa kky:n linkin ja miksi? Koska tiedän ettei kissoja lopeteta turhaan. Tietenkin sairaat kissat lopetetaan, mutta esim. erikoisruokavalioisia kissoja on kaupiteltu jo lähes vuoden. Kissa pysyy ensikodissa kunnes ensikoti löytää uuden kodin. Jos ensikoti ei kykene huolehtimaan kissasta se sijoitetaan toiseen ensikotiin. Ei tervettä kissaa piikille viedä!

Minä olen siis tuntematon paikka jossa kohdellaan kissoja päin v*ttua. Minä en välitä kissoista pätkääkään, vihaan kissoja ja vien lopetettavaksi heti kun vain kerkeän. Huvin vuoksi tässä kissoja hoitelen ja lupailen niitä eteenpäin. Jakelen tietysti ne minne sattuun, eihän ne minun kissoja ole! Ei minun tarvitse mitään vastuuta ottaa! Mitä sitten jos pois antamani kissa (ne harvat joita ei tapeta) menee jonnekin alkoholisti idiootille joka potkii sen hengiltä heti kun vähän alkaa nyppiä.

aaargh!

Juuri tänään keskustelin siskon kanssa puhelimessa tuosta vastuusta. Eräs tuttava on ilmoittanut haluansa ottaa minulta kissanpennun. Minä epäröin ja kovasti. En kykene uskomaan, että hän tietää mihin päänsä laittaa. En luota, että kissa saisi siitä hyvän ja tasapainoisen kodin. Pohdin vakaasti kieltäytymistä. En halua murehtia loppuelämääni mihin kissani annoin. Kyllä, koen näiden olevan minun kissoja, toki ne on myös yhdistyksen kissoja, tämän takia koen tuplavastuun. Mikä olisikaan kamalampaa kun kuulla, että minun sijoittama kissa joudutaan uudelleen sijoittamaan!
En tietenkään kykene valvomaan ja tarkastamaan kaikkia tulevia ehdokkaita. Varmasti tulen antamaan kissoja pois tietämättä millaiseen kotiin ne todellisuudessa menevät. Varmasti joku kissa tullaan lopettamaan tai antamaan joskus pois, eihän sellaista voi välttää. Eriasia on kuitenkin jos annan tietoisesti kissan ihmiselle jonka en usko olevan kykenevä hoitamaan tätä koko elämänsä. Varmasti tulen myös tuntemattomilta kissankyselijöitä utelemaan heidän elämäntilanteestaan ja kokemuksistaan kissojen suhteen. Mielummin nipotan kun kadun.

Mutta nyt tämä tunteeton paskiainen menee siivoamaan hiekkalaatikkoa...

kuvia!

Nyt on kuvia!
http://int.pixum.com/viewalbum/?id=1503007
Sivusto on vähän krääsämäinen, mutta menköön nyt toistaiseksi.

ensimakua

Jos joku tietää hyvän sivun/ohjelman jossa saan tilaa ja näppärän/helpon ohjelman jolla saisin nuo kuvat nettiin niin kertokaa. En jaksaisi alkaa itse pienentää jokaista ja säätämään muutenkaan.
Tässä kuitenkin muutama, että edes tiedätte miltä kukin näyttää. :)
kisuja

Samu on kadonnut!

Elämäni kamalimpia hetkiä! Kaikki paitsi Samu nukkuu tyytyväisenä sohvalla. Ajattelin katsastaa missä Samu, kuitenkin pahojaan tekemässä. Vaan Samuapa ei löydy mistään. Oikeasti, mistään! Äsken se vielä tossa oli!
Ravaan kylppärin ja tupakeittiön väliä tuhat kertaa, tarkastan parvekkeen, makkarin ja vaatehuoneen vaikka tiedä ettei sinne pääse. Tutkin jopa pari kaappia ja pakastimen (!) kaiken varalta. Samua ei löydy mistään! Etsin samat paikat monen monta kertaa. Alan kirkua irkissä, soitan siskolleni (joo, yhdeltä yöllä vaikka tiedän sen nukkuva, sillä on herätys viideltä), lopulta alan jo itkeä. Ei saakeli, ei yksi kissanpentu voi hukkua tähän asuntoon! Jossain vaiheessa alan kysyä jo itseltäni "onko niitä kissoja sittenkin vain kolme? Mitä jos olen kuvitellut, että niitä on neljä. Mitä jos ufot on siepanneet Samun?", kaikki selitykset kelpaa, ihan kaikki! Kissaa ei ole missään! Ei yhtään missään! Ja todellakin olen katsonut joka paikan moneen kertaan!

25 minuutin etsimisen jälkeen katson sen kaikkein mahdottomimman paikan, ei se ei ollut vessanpönttö, kissanhiekkasäkki, kirjahyllyn kirjojen takaa eikä roskis, ne tarkastin jo, se oli kirjoituspöydän alin laatikko. Kirjoituspöydän alin laatikko! Siellä Samu nukkuu oikein tyytyväisenä.
Miten se sinne pääsi? Noh, pöydän (kolmen laatikon alla) alla on kaiutin, joka on käännetty kyljelleen, koska se estää kissoja pääsemästä pöydän takaa ikkunan ja pöydän väliin (josta en niitä saa pois). Samu eritoten on viime päiviä innolla kiivennyt kajarin päälle vaikka tänäänkin olen repinyt sen 3 kertaa jalasta pois sieltä. Sinne siis tälläkin kertaa. Sieltä, nähtävästi, pääsee pöydän laatikoihin. Laatikoiden taakse jää nääs pieni kissanpennun mentävä rako. Sitä kautta Samu on sitten taiteillut itsensä laatikkoon ja jäänyt sinne onnellisena nukkumaan.

Mitä tästä opimme? Ei, kissanpentu ei voi kadota 43 neliön asuntoon. Kyllä se aina jossakin on. Ja kun sen vihdoin löytää, ei sille edes voi olla vihanen vaan silittää ja itkeä onnesta.

taistelulajeja

Sisarukset näyttävät kyllä olevan ihan parhaita leluja. Ehkä se on tämä asunnon pienuus ja virikkeiden vähyys, verrattuna siihen mitä meidän kissanpennuilla maalla joskus kauan sitten oli, mikä saa pennut riehumaan keskenään niin kovin. En tosiaan muista, että maalla pennut olisi koskaan esim. tapelleet niin hulluna kun nämä tappelevat. Ehkä ulkona oli niin paljon kaikkea jännää ettei kaveri ollut aina edes kovin lähellä.

Tällä hetkellä muodissa on hyppiminen, erityisesti tasajalkaa ja julmetun korkeita hyppyjä. Niitä tehdään niin kaverin niskaan kun olevinaan yllättäen nurkan takaa. Seinille on myös kiva hyppiä. Laura tai Lilla, empäs muista enää kumpi, hyppäsi tänään loistavan loikan raapimislaudan päältä seinää vasten... Eihän siellä seinässä ollut mitään mistä ottaa kiinni joten neiti tupsahti takapuolelleen ja kieri takaperin kuperkeikkaa alas lautaa pitkin. :D
Yalbert aloitti uuden villityksen nimeltä "takapuoli edellä" eli riitaa haastaessa hypätään tasajalkaa kääntäen takapään kaveria kohden jolloin mahdollinen vastahyökkäys on helpompi ottaa vastaan. Ei pääse kaveri puremaan korvia eikä niskaan. Toinen loistava keino hyökkäykseen on nousta takajaloille ja huitoa etutassuilla vimmatusti! Tällä taltutetaan niin kaveri, paperi (kaksi metrinen paperisuikale joka oli digikamerapaketin täytteenä) , äitin häntä kun pöydän jalatkin. Takuu varma! Testattu ääriolosuhteissa!

kuvia Mount Everestiltä

Digikamera saapui eilen! Nyt on pari päivää napsittu kuvia kun heikkopää. Tiiti ei oikein tykkää kun kuvailen pentuja, aina pitää tulla nuuhkimaan ja puskemaan kameraa ja minua. Itse kyllä poseeraa kameralle oikein innoissaan. Pah. Nettiin kuvia saadaan joskus ensi viikolla. Minulla kun ei vieläkään ole sitä usb:tä, joten tarvitsen Timon apua.

Tänään pennut on keksineet uuden kivan jutun. Sohvalle voi kiivetä kun tarraa kunnolla kiinni päiväpeitosta joka on sohvan peittona. Sitä myöten pääsee äitin perässä lämpöisen sohvan ja peiton uumeniin. Yalbert onkin nukkunut koko päivän jossain peiton alla. En oikein vain tiedä haluanko kissoja sohvalle, sitten niitä saa olla viskomassa lattialle kun itse haluaa sohvalle... Vaan eipä kai minulta mitään kysytä. Sen rajan aion pitää, että sohvalla ei riehuta eikä painita, siinä kun pieni kissa helpolla tippuu lattialle, joka ei ole hyvä juttu.

Lattioilla on vieläkin sanomalehtiä, mutta yhtään vahinkoa ei ole tänään sattunut. Eikä kai eilenkään? Taisi Tiitin opit mennä perille. Sillä kun on ollut viime päivät tapana juosta pennun perään jos tämä on menossa kylppäriin. Hirveä mouruaminen ja juttelu, ilmeisesti on kerrottu mitä siellä laatikolla pitää tehdä. :D
Joku pennuista on tainnut syödä äitin eväitä tai liikaa paperia, sillä laatikosta löytyi tänään ensimmäinen kakkakin! :)

kohti sisäsiisteyttä

Miten ihana onkaan huomata kissanpennun menevän oma-aloitteisesti hiekkalaatikolle ja tekevän sinne pissan! Yalbert yllätti tänään tonkimalla laatikko ja äsken Laura osasi ihan itse lähteä kesken leikkien laatikolle. Voi sitä ylpeyden määrää minä minussa kasvaa! En tiedä kuka pennuista eilen teki pissan laatikkoon oma-aloitteisesti, mutta Yalbert oli ensimmäinen jonka tosiaan näin tänään menevän sinne itsekseen. Samua yritin retuuttaa, liian myöhään, Lillan kerkesin kantamaan juuri ja juuri.
Tässä joutuu olemaan silmä tarkkana ja kulkemaan pentujen perässä tarkastellen missä asennossa sitä istutaan. :)

Viime päivänä olen todellakin alkanut tajuta, että nuo pennut vielä lähteävät täältä. Johtuu siitä, että kaveri naisineen on puhellut tulevansa katsomaan pentuja. Puhuvat "heidän tulevista kissoista". Iik. :)
Samalla on tullut olo, että pitäisi oppia vähitellen kertomaan jotain yksilöllistä kustakin pennusta. Oppia "markkinoimaan" kissaa. Pojat on helppo eritellä, ne on kun mustikka ja mansikka. Tytöt taasen on hyvin samanlaisia ja aina yhdessä... Ei voi muistaa kumpi tekee mitäkin tuhoja tai urotekoja.

Kermaa, vedellä laimennettuna, yritin tänään tarjota. Kielloista huolimatta se on tainnut kadota lähinnä Tiitin mahaan.

kattokaa kattokaa!

Hiekkalaatikossa on pikkupisu! Joku fiksu pentu on käynyt laatikolla! Ihan ilman minun opastusta! Tiiti lie maininnut. ;)
Nyt tiedän miksi pikkuvauvojen äidit hehkuttavat kun lapsi tekee ekan kakan tai pissan pottaan. :D

Aamulehtiä

Herätessäni iltapäivällä lattialla odotti kahdet pissat. Jee. Myöhemmin löysin vielä kaksi lisää. Nyt on kaikki kissojen rakastamat alueet (seinän vierustat) vuorattu sanomalehdillä. Uusia vahinkoja ei luojan kiitos ole sattunut.
Sinällään on vähän hankala opettaa kissoja sisäsiistiksi kun ne ovat edelleen äidinmaidon varassa. Ei viitsi repiä irti nisästä tai unilta nostaakseen laatikkoon. Eilen kyllä kokeilin penturuokaa, mutta se meni lopulta Tiitin mahaan. Huomenna ajattelin kokeilla kermaa, josko se maistuisi tarpeeksi äidinmaidolle ja kelpaisi. Ruokakupilta hiekkalaatikkoon nostelu on paljon helpompaa ja hallitumpaa. Toivon vain, että myös Tiiti opettaisi pennuille, että hiekkalaatikko on tarpeita varten. Sinälläänhän hiekkalaatikko on kyllä ollut mielenkiintoinen viime päivät. Laura etenkin on ihastunut syömään hiekkaa.

Yalbert on kyllä oikea tappelupukari. Tulee ihan mieleen ala-asteella ollut koulukaverini, paitsi ihmisen häntä ei vipata edes takaisin. Jos Yalbert olisi ihmislapsi sillä olisi varmaan nyrkit koko ajan ojossa. Housunlahkeeni ja varpaani ovat erityisen kivoja. Jos jossain on kaksi pentua tappelemassa voi lyödä vetoa, ihan mistä vaan, että toinen osapuoli on Yalbert. Eilen tämä hassutus muuten vietti onnelliset puoli tuntia seuraten mehupilliä. Kyllä mehupilliä! :D
Ostin leluhiiren, joka on narun ja tikun päässä sekä mehupillejä, kiitos siskolleni joka muistutti. Hänen kissansa Elli on aivan heikkona pilleihin. Ellille kun heittää pillin se noutaa sen ja haluaa sinun heittävän sen uudelleen. :)
Tiitikin näytti olevan kiinnostunut pilleistä, tavalliset lelut eivät oikein iske etenkään jos niissä ei ole kissanminttua.

Samu taasen kuuntelee aina korva tarkkana jutusteluani (kyllä! minä lässytän kissoille! iih). Tavakseni kun on tullut istua/maata pesälaatikon edessä iltaisin leikittäen ja höpöttäen kissoille. Usein muut touhuavat, kinaavat keskenään tai leikkivät kanssani, mutta Samu istuu ja tuijottaa minua pienin vinkein silmin, hyvin miettivä ilme naamalla ja selvästi kuunnellen mitä minä oikein juttelen. Hassu. :)

Tytöistä on vaikea sanoa mitään, minä kun sekotan ne edelleen. Samanlaisia valkoisia länttejä jossain kielletyssä paikassa, esim. kirjoituspöytäni alla keskellä tv:n, videon ja tietokoneen johtoja tai hyllyn ja patterin välissä.
Jompi kumpi tytöistä pureskelee aivan kaikkea, etenkin hiekkalaatikon reunaa, pahvinpalasia (laatikon reunoja) ja nyt lattialla olevia sanomalehdenpalasia. Pönttö. Olisikohan se Laura? Kun kerta syö hiekkaakin? Äsken lehdenpalaa mutusti kyllä Lilla.

Tuholaiset täyttivät muuten eilen kuukauden. :)

*pyörittelee päätään ja lähtee katsomaan mitä pahaa ne nyt tekevät*

kissaturvallinen koti

Eilen pari pentua uskalsi keittiön puolelle, lähinnä kaappeja pitkin. Hetken ihmettelivät ja kipittivät kiireesti takaisin eteiseen missä laatikko on. Sen ympärillä kyllä uskalletaan seikkailla aina pöydän alle asti, mutta tänne toiselle puolelle tupakeittiötä ei vielä olla uskallettu. Paitsi tänään...

Tuossa äsken Laura päätti taas vanhimpana tutustua vähän pidemmälle ja kohta oli toiset perässä. Nyt nuohotaan pöydän alusia ja sohvan nurkkia. Samalla minä huomaan miljoona ei-pentukissalle turvallista nurkkaa. Huomenna on sitten vihdoin edessä viimeisten pahvilaatikoiden raahaaminen kellariin. Johan tässä on asuttukin puolisen vuotta (niin kauan!?!). Samalla on raahattava muitakin tavaroita pois tieltä, nosteltava vaarallisempia korkeammalle jne. Ja minä oikeasti luulin ettei tälläiseen 43 neliöön, jossa kissat pääsevät käyttämään alle 40, mahdu mitään vaarallista.

En muuten vieläkään ole sataprosenttisen varma, etttä Yalbert on poika. :D

"Relaa vähän mutsi."

Tiiti on kyllä aivan liian tiukkapipo. Kasvattaisi varmaan nuo pentunsa tynnyrissä jos minä en puuttuisi asioihin. Mihinkään ei saisi mennä. Heti jos joku pennuista uskaltaa mennä laatikosta edes metrin päähän alkaa hirveä mouruaminen tämän perään. Ihan kun tähän tupakeittiölliseen yksiöön voisi yksi kissanpentu kadota! Taisi äidin sydän lyödä muutaman kerran ylimääräistä ja stressitaso nousta kun uskalsin aukaista laatikon koko etureunan. Iiik! Nyt ei voi enää röhnöttää luukun edessä ettei pennut pääse pois laatikosta!

Tilasin vihdoin itselleni digikameran. Ei jaksa enää olla riippuvainen muiden kameroista ja siitä kiinnostaako jotain idioottia laittaa minulle niitä piuhoja vai ei! Ainoa josta olen enää riippuvainen on Timo. Minulla kun ei ole usb-liitintä, joten tarvitsen Timoa saadakseni kuvat koneelle. Uskon, että se ei ole mikään ongelma jos annan Timon lainata kameraa aina kun sitä tarvitsee, mikä ei ole minulle ongelma. :)

Ostin tänään muuten raapimislaudan. Tiitiä se ei näytä kiinnostavan vaikka hankasin siihen kissanminttua. Pennut sitä vastoin hullaantuivat sen läheisyydessä. Luulin ettei kissanminttu tehoa pentuihin...? Toisaalta nuo ovat sen verran sekopäitä ettei tarvita kissaminttua saadakseen aikaan kummallisia loikkia, säntäilyjä, minun housunlahkeen kimppuun käymistä tai kaverin korvan puremisia. Hemmetin pöpipäät. :D

julmuri jättiläinen

Jos pennuilta kysytään niin mä olen nyt äärimmäisen epäsuosittu. Silmätipat ei ole kivoja, kysykää vaikka Lauralta ja Lillalta. Matolääketahna se vasta kamalaa on! Kysykää keltä vaan, paitsi Tiitiltä joka mättää sen kiltisti ruuan mukana. Ei, pitää vinkua, räpistellä, potkia, kynsiä, jopa purra jos kykenee! Ja joka paikassa sanotaan, että laita matolääketahna pennun tassuun, se nuolee sen kyllä pois. Miksi meidän peti, kaverit, äiti ja minä on tahnassa? Noh, kaippa sinne suuhun ja mahaan asti jotain meni...

Laura on tänään noin muuten kirinyt kärkeen. Laatikosta lähdetään jatkuvasti, uskalletaan pidemmälle kun muut, äitin vesikuppi oli kiva, kunnes nenä osui veteen, iiih. Keittiön pöydän alla on ilmeisemmin jotain mielenkiintoista. Tiedä sitten mitä. :D
Yalbert on ainoa joka vielä epäröi astua valkoiselta petikankaalta kirjavalle matolle. Liekö liian jännä askel? Paluuta ei ole! Tai itseasiassa on... :)

jutustelua

Tiiti on alkanut jutella. En tiedä jutteleeko se minulle vai pennuille, varmaan vähän molemmille, mutta hirveä naukuminen ja kurnauskin kuuluu vähän väliä. Sellaista matalaa ääntelyä, selvää jutustelua. Hassu kissa. :)

Tänään kaveri tuli kyselemään olenko jo lupaillut muita pentuja kenellekkään. En... Hän haluaakin kaksi. :D
Voi jessus. Mikäs siinä sinällään, mielelläni minä hänelle pentuja annan, tiedän menevän hyvään kotiin. En silti uskonut hänen nyt noin paljoa innostuvan. :) Sanoi tulevansa kuun lopussa katsomaan pentuja. Toivon mukaan ihastuu kunnolla, sillä ei sitä mitä tahansa kissaa oteta. Tai no, jos noin paha kissakuume on niin voipi olla, että mikä vaan kelpaa. :D
Minä ojentaisin hänelle Lillan ja Yalbertin. En tiedä miksi, voisin vain kuvitella niiden olevan juuri ne oikeat.

iiik! ulkomaailma!

Tiitillä oli hauskaa viime yö. Hankasin pariin leluun vähän kissanminttua kun kissa tuntui olevan tekemisen tarpeessa. Yön aikana toinen lelu olikin tuhottu lähes kokonaan ja nähtävästi juuri nyt siitä tuhotaan loppuja. Eipä tuollainen kankainen mötkäle kauaa kestä jos sitä potkitaan ja kynsitään oikein urakalla. :) Saapahan kissa purkaa energiaansa.

Pennut kasvavat kamalaa vauhtia. Nyt jokainen kävelee jo lähes kunnolla, vähän huojututtaa ja välillä kaadutaan, mutta aika mallikasta meno jo on. Kaverin kynsiminen ja pureminen on ihan pop meillä tällä viikolla Äiti käy paremman puutteessa jos kaveri on eksynyt laatikon toiselle reunalle, tosin äiti tuuppaa aina tassulla pois purijat.
Laatikkoa on myös koluttu, jokainen nurkka pitää tutkia ja erityisesti banaanilaatikon monet reiät on jänniä, niistä kun näkee mitä laatikon ulkopuolella on! Joka kerta kun minä menen laatikon viereen istumaan alkaa mekastus. Olen ilmeisesti kaivattu vieras. ;)

Tänään puhkaisin laatikkoon reiän. Nyt yhdellä sivulla on luukku jonka saa auki jos haluaa. Siis leikkasin reunoista alas, mutta luukun saa edelleen kiinni. Laatikko on niin korkea ettei pennut muuten ikinä tulisi sieltä pois. Tiitikin joutuu käyttämään laatikon reunaa apuna (nostaa ensin tassut reunalle ja siitä yli) halutessaan pois, hypätäkkin voi, mutta se on vähän hankalaa.

Jokainen pentu kävikin aukon kohdalla ihmeissään nuuhkimassa ulkomaailman ilmaan, mutta kaikkien (eli minun) hämmästykseksi Samu oli ainoa joka uskalti tulla ulos laatikosta ja lähteä tutkimaan mitä tältä puolelta laatikkoa löytyy. Samu! Tuo kaikkein arin kissanpentu, joka yleensä tyytyy puremaan käpäliään ja opettelemaan itsensä pesemistä sen sijaan, että tappelisi muiden kanssa.
Tiiti oli tästä aluksi hieman järkyttynyt. Kamala kyttäys pennun perään. Kohta tuo kuitenkin jo näytti luottavan siihen ettei pienillä avuttomilla jaloilla kauas mennä ja soi toisen silmänsä jo muille pennuille. Tosin minähän se lopulta jouduin pelastamaan Samun pulasta. Raukka meni matolta muovimatolle asti jossa pirskatti soikoon pienet tassut löi tyhjää. Pienen taistelun jälkeen alkoi tulla hätä kun ei ollutkaan ihan varma missä oli äitin pehmoinen kylki! Nostin raasun lopulta takaisin aukon kohdalle josta tämä kipittikin nopeaa emon viereen. Onnellinen loppu pikku-Samun ensimmäiselle matkalle isoon maailmaan. ;)