Viime viikolla eräs nainen soitti ja kysyi kissaa. Hakusessa olisi jokin jo vähän vanhempi, rauhallinen yksilö. Puhelun edetessä kävi ilmi, että kissa olisi tulossa naisen äidille. Äidin yli kaksikymmentä vuotias kissa kun oli hiljattain jäänyt auton alle. (ding!) Äidin kanssa asuu kyllä veli, siis tämän naisen veli, äidin lapsi, joten ihan pelkän mummon varaan kissa ei jää.

Koska minulla ei ole tällä hetkellä tarjota kovinkaan montaa kissaa tarjosin omaani. Nainen kuullosti ilahtuneelle ja sanoi soittavansa uudelleen juteltuaan veljeän ja äitinsä kanssa.

Puhelin soi uudelleen noin kolmen minuutin päästä. Nainen soittaa innoissaa (edellisen puhelun aikana oli ihan rauhallinen) ja kysyy koska kissaa voisi tulla katsomaan. Sovimme tämän viikon torstaille tapaamisen. Juuri kun olin lopettamassa puhelua nainen vielä kysäisee onko minulla kantokoppaa. (ding!) Valehtelin sujuvasti ettei ole, mitä nyt eteisessä kaksikin. Lopuksi hän vielä kysyi kolmannen tai neljännen kerran onko kissa mahdollista saada heti mukaan. Johon edelleen vastasin ettei minulla ole luovutuspapereita juuri nyt, että jos siihen mennessä saan niin on mahdollisuus. (ding!) "Hankithan. Me tosiaan tahotaan se kissa heti mukaan!" (ding!)

Hälyytyskellot siis soivat useaan otteeseen. Yhden kerran on vielä ok. Pidin naiselle aika saarnan siitä miten kky:n kissat ovat sisäkissoja, ellei nyt tosi maalla asu ja edellytän, että antamani kissa myös pysyy sisäkissana. Ehkä kissa pärjää ulkona, mutta ihminen luo ulkomaailmaan liian monta vaaraa kissalle. Eikö auton alle jääminen jo kerro jotain? Hienoa jos kaksikymmentä vuotta onnistui välttelemään sitä kohtaloa. *taptap* Hienoa jos ei siinä aikana myöskään naapurissa asunut yhtään kissanvihaajaa joka olisi rääkännyt, loukuttanut tai tappanut kissaa. *hurraa*

Nyt pohdin pääni puhki miten kieltäytyä kauniisti antamasta kissaa.