Tämä blogi todennäköisesti hiipuu nyt täysin. Kuun vaihteesa minut potkaistiin kissansijoittajan tehtävistä ja mitä ilmeisemmin myös ensikoti toiminnasta, tiedä häntä, en ole saanut vielä vastausta. Harmi sinällään, ensikotina kun olisin ihan mielelläni jatkanut kesään asti (kunnes lähden ulkomaille). Vaan aina ei voi voittaa.

Tuon laki-kysymyksen selvittely on vielä auki.

Sain tänään surullisen uutisen. Aaltosen Marja on kuollut. Marja oli siis se henkilö jonka kautta alunperin tulin yhdistykseen mukaan, joka on auttanut ja neuvonut. Vaikka Marja lopettikin kissansijoittajatoimen ja ensikotia olon tässä alkuvuodesta on hän silti ollut avulias. Enkä missään vaiheessa siirtynyt Marjan puolelta Helin puolelle vaikka jälkimmäinen sitä kai olisi toivonut. Aaltosen Marja on minulle aina ja ikuisesti kky:n sydän.

Misu lähti eilen. Rekisterinpitäjämme otti kissan hoiviinsa ja vastuulleen.

Tässä on viime päivinä tapahtunut vaikka mitä. Tuo lehtijuttu toi mukanaan ongelmia ja siitä seurasi vain lisää ongelmia ja paljastuksia....
Olen kirjoittanut noista toiseen blogiini joten tässä linkit.

Nämä ensimmäiset eivät liity lehtijuttuun, mutta kissoista kuitenkin puhe. ;)
maaliskuu 18 klo 21.30
maaliskuu 18 klo 23.01
maaliskuu 19 klo 13.58

Nämä on sitten tätä sotkua...
maaliskuu 23 klo 21.53
maaliskuu 24 klo 19.11

Korostan vielä, että en anna lupaa näiden tekstien käyttämiseen millään tapaa kky:tä vastaan enkä edes puolesta tai yhtään mitään.

Tänään lehti sitten tuli koteihin ja kampaamoihin. Paitsi minulle. Onneksi ystävällinen irkkituttava nappasi jutusta kuvan (pahoittelen isoa kokoa, mutta tahdotte varmaan saada myös tekstistä selvää) ja näin saamme kaikki ihailla nolostunutta naamaani. ;)
Sain muuten heti aamusta sähköpostin koskien tuota kissaa. Nyt kissa on jo varattu, tulevat ensi viikolla katsomaan. Negatiivistäkin julkisuutta sain... Illalla joku Pekka pisti viestiä sekä kissapuhelimeen, että omaani. Kertoi miten suloinen, kaunis ja mukavan oloinen olen, tahtoisi mennä kanssani kahville. Just joo.

Saimme tänään vieraita. Pirkanmaan sanomien Sari Huttunen kävi kameroineen kyselemässä juttuja. Halusivat tehdä kissojen sijoutuksesta/tarinasta jonkinlaisen artikkelin lehteensä. Olivat haastatelleet eläinlääkäriä, yhdistyksen muita jäseniä ja nyt minua. Sain vastailla vaikka mihin kysymyksiin, niin tästä työstä kun omista syistäni alkaa tähän hommaan. Samalla vähän kertoa millaista yhdistyksen toiminta on (mikä on ensikoti ja kissansijoittaja :)
Toivon mukaan jutusta tulee hyvä eikä tekstiin tule mitään sellaista mikä harmittaisi minua myöhemmin. ;)

Valokuvaaminen olikin aika urakka. Minusta ja kissasta saatii kohtalaisen helpolla kuvia, rapsuttamalla kissaa se tuppasi pysymään edes suurinpiirteen paikallaan. Kun taas haluttiin kissa ilman minua olikin vastassa hyppivä, kiehnäävä ja karkaileva kissa. Niin tuttua... Juuri kun olet valmis painamaan nappia on kissa jo kääntänyt häntäpäänsä sinulle. :)

Lopuksi saatiin onneksi paperi täyteen tekstiä ja filmillekin monta kuvaa. Nyt jännitetään millainen juttu siitä tulee. Varasin jo itselleni yhden kopion.

Viime viikolla eräs nainen soitti ja kysyi kissaa. Hakusessa olisi jokin jo vähän vanhempi, rauhallinen yksilö. Puhelun edetessä kävi ilmi, että kissa olisi tulossa naisen äidille. Äidin yli kaksikymmentä vuotias kissa kun oli hiljattain jäänyt auton alle. (ding!) Äidin kanssa asuu kyllä veli, siis tämän naisen veli, äidin lapsi, joten ihan pelkän mummon varaan kissa ei jää.

Koska minulla ei ole tällä hetkellä tarjota kovinkaan montaa kissaa tarjosin omaani. Nainen kuullosti ilahtuneelle ja sanoi soittavansa uudelleen juteltuaan veljeän ja äitinsä kanssa.

Puhelin soi uudelleen noin kolmen minuutin päästä. Nainen soittaa innoissaa (edellisen puhelun aikana oli ihan rauhallinen) ja kysyy koska kissaa voisi tulla katsomaan. Sovimme tämän viikon torstaille tapaamisen. Juuri kun olin lopettamassa puhelua nainen vielä kysäisee onko minulla kantokoppaa. (ding!) Valehtelin sujuvasti ettei ole, mitä nyt eteisessä kaksikin. Lopuksi hän vielä kysyi kolmannen tai neljännen kerran onko kissa mahdollista saada heti mukaan. Johon edelleen vastasin ettei minulla ole luovutuspapereita juuri nyt, että jos siihen mennessä saan niin on mahdollisuus. (ding!) "Hankithan. Me tosiaan tahotaan se kissa heti mukaan!" (ding!)

Hälyytyskellot siis soivat useaan otteeseen. Yhden kerran on vielä ok. Pidin naiselle aika saarnan siitä miten kky:n kissat ovat sisäkissoja, ellei nyt tosi maalla asu ja edellytän, että antamani kissa myös pysyy sisäkissana. Ehkä kissa pärjää ulkona, mutta ihminen luo ulkomaailmaan liian monta vaaraa kissalle. Eikö auton alle jääminen jo kerro jotain? Hienoa jos kaksikymmentä vuotta onnistui välttelemään sitä kohtaloa. *taptap* Hienoa jos ei siinä aikana myöskään naapurissa asunut yhtään kissanvihaajaa joka olisi rääkännyt, loukuttanut tai tappanut kissaa. *hurraa*

Nyt pohdin pääni puhki miten kieltäytyä kauniisti antamasta kissaa.

Sain tänään (jälleen kerran) valituksia toimintatavastani, ihmiseltä joka ei ole missään tekemisissä yhdistyksen kanssa, ei ole ikinä ollutkaan, tuskin edes on vieraillut yhdistyksen sivuilla, saati siis, että tietäisi jotain.

Kina alkoi siitä, että irkissä ihmettelin ääneen miksi joku ihminen soittaa vajaan viiden tunnin aikana kuusi kertaa (sen vajaa tunnin välein). Eikö hän ymmärrä vähemmällä ettei ko. ihminen ole nyt tavoitettavissa ja kannattaisi soittaa uudelleen todellakin eri aikaan (ei tunnin päästä). Minä olisin varmaan luovuttanut kahden soiton jälkeen ja soittanut sitten vaikka illalla uudelleen. Sain siis joskus siinä 9-14 aikaan kuusi puhelua joltain malttamattomalta.

Huudot sain siitä etten vastannut. Yritin selittää, että tämä on todellakin kotona tehtävää vapaaehtoistyötä, ei minun tarvitse olla 24h päivystäjänä. Eriasia on vapaaehtoistyö jossa mennään tiettyyn aikaan tiettyyn/tiettyihin paikkoihin, tehdään työ ja tullaa kotiin. Silloinhan vapaaehtoistyö on enemmän normaalin työn kaltaista, paitsi ettei siitä saa palkkaa. Ai joo, 30 euron avustus yhdistyksen toiminnan aiheuttamaan puhelinlaskuun on palkkaa, kuulma.
Minun pitää vastata puhelimeen ja kertoa etten ole nyt tavoitettavissa, voitteko soittaa uudelleen. Vastaamatta jättäminen ei sama asia. Jos todella haluan olla tavoittamattomissa minun pitää sulkea puhelin, jälleen kerran, vastaamatta jättäminen ei ole sama asia!
On kuulma äärimmäisen huonoa asiakaspalvelua (kissat on meidän asiakkaita) olla tavoittamattomissa. "Asiakashan" voi hermostua! En kyllä ole ihan varma haluanko antaa kissaa ihmiselle joka ei voi odottaa paria tuntia?

Tämän tavoitettavuus asian voisi luokitella samaan kategoriaan "teille maksetaan perkele palkkaa, te ootte helvetin rikkaita!", "tulkaa hakemaan tää katti heti!" ja "mutkun mä tulin allergiseksi, etteks te millää vois ottaa mun kissaa". Miten voin palvella, tokihan meille, kyllä isi heti, tullaanko hakemaan heti vai huomenna?