menneitä osa 3

Maanantaina rohkaistuin ja soitin kissasijoittajalle, ihan vain kysyäkseni mitä tehdä mouruavalle hermorauniolle. Siis kissalle, ei minulle. Ymmärrän kyllä kissan hädän. Toinen on joutunut uuteen kotiin ja synnytys on lähellä. Vaikkei kodissani ole mitään vikaa ei se silti ole hänelle turvallinen paikka mihin pentuja pukataan. Vähemmästäkin kissa tulee hulluksi.

Kissasijoittaja kehotti varaamaan ajan eläinlääkäriin ihan vain tarkastukseen, että kaikki on ok. Raskaus sujuu ok, kissalla ei ole kipuja, pennut voivat hyvin, ultralla voisi katsoa milloin pennut ehkä syntyvät jne. Varasin ajan keskiviikolle. Minulla kun ei ole kuljetuskoppaa ja sellainen pitäisi ennen keskiviikkoa hakea kissasijoittajalta.

Muutamaa tuntia myöhemmin totesin, että kissa taisi kuulla keskustelut ja sanan eläinlääkäri. ;)
Manasin jo mielessäni kissan tullessa taloon, että pirulainen synnyttää kumminkin kesken Salkkareiden tms. ja kappas, niinhän tuo teki.

Kissa oli hakeutunut kaikkiin asuntoni ahtaimpiin koloihin koko päivän. Lopulta annoin sen olla sohvan ja pirttipöydän tuolin välissä kun se sinne kerta tahtoi itsensä änkeä. Jossain vaiheessa Salkkareita tajusin kissan tassun olevan veressä. Pennut! Nyt se synnyttää! Voi hitto! Mitä minä teen! Enhän minä ole ollut kissanpentujen syntymässä mukana sitten -80 luvun! Aaargh! Mitä jos kaikki ei menekkään hyvin?
Ensimmäinen raasu syntyi siis keittiön pöydän alle. Nostin sen jälkeen emon ja pennut laatikkoon. Toinen pentu antoikin odottaa itseään lähes tunnin. Kuten loputkin. Viimeinen syntyi 22 jälkeen. Ei kyllä malttanut mennä nukkumaan vielä moneen tuntiin kun ei ollut varma tuleeko sieltä vielä pentuja vai ei. :)

Nyt meillä on sitten perhe. Rumia rotan poikiahan nuo on, mutta jollain tapaa silti ihan suloisia. Vaikka empä minä ole mikään kissanpentuihminen tai ylipäätään vauva tms ihminen. On se silti ihan kiva saada seurata niiden kasvamista. :)